maanantai 2. joulukuuta 2019

Yläkoulun kaamosjuhlassa nähtiin oppilaiden hienoja esityksiä

Yläkoulun perinteistä kaamosjuhlaa vietettiin perjantaina 8.11. Oppilaskunnan järjestämässä nähtiin upeita esityksiä, ja kannustava juhlayleisö palkitsi esitykset raikuvilla aplodeilla. Juhlan teemana olivat päihteet.




Musiikkiluokka 7.C aloitti juhlan esittämällä kappaleen Wake me up before November ends. Juhlaohjelmassa oli 9.-luokkalaisten musiikin valinnaisryhmän laulu.




Yksi ohjelmanumero oli Ahvenisjärven koulun vuoden 2019 missikilpailut. Juontajina toimivat Viivi ja Nea. Misseinä näyttelivät Joonas, Jasper, Iiris ja Ibtisam. Ideana oli pitää sukupuolirooleista vapaat missikilpailut. Missikilpailun tuomaristona toimivat opettaja Taru Järvenpää, vahtimestari Jussi Innanen  ja Maritza Hedman 9.B-luokalta. Voiton vei Jasperin näyttelemä missi nimeltä Jasmin.




Juhlassa esitettiin aina musiikkiesitysten välissä tarinaa Samsan elämästä, jossa pohdittiin päihteiden käytön vaaroja.


Tanssinumeroita nähtiin monta. Tässä otteita nähdyistä esityksistä.




Eri luokkien ja valinnaisryhmien musiikkiesityksiä. Juhlassa kuultiin mm. Brom Dress, My heart will go on, Lautturi, Someone you loved ja Demons.





Juhlapuheen piti oppilaskunnan puheenjohtaja Nea Niemi 9.B-luokalta. Hän julisti myös nuuskanvastaisen julistekampanjan voittajajulisteen tekijät.


Juhla ei olisi onnistunut ilman äänentoistoryhmän apua. 




Kuvat: Marianne Parvani 9.B






keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Ahvenisjärven yläkoulun oppilaat vierailivat Sloveniassa

Erasmus+-liikkuvuusviikko

Ahvenisjärven koulun yläkoululaisten Erasmus-kerholaisten ryhmä vieraili kahden opettajan kanssa syysloman jälkeen Sloveniassa Ljubljanassa, joka on maan pääkaupunki. Lue, mitä matkalla tapahtui.



Slovenia, Ljubljana 21. - 25.10.2019

Maanantai 21.10.

Tapasimme maanantaiaamuna klo 5.45 rautatieasemalla. Sieltä matkustimme noin puolentoista tunnin matkan lentokentälle, mistä lentomme kohti Pariisia lähti klo 9.25. Lounastimme Pariisin kentällä ja vaihdoimme Ljubljanan koneeseen. Perillä aurinkoisessa Ljubljanassa olimme noin klo 15 iltapäivällä. Kirjauduttuamme hotellille lähdimme kiertelemään keskustaa ja illastimme Foculus-pizzeriassa lähellä hotellia. Sitten siirryimme hotellille valmistautumaan seuraavaan päivään. 

Tiistai 22.10.

Tiistaina lähdimme aamulla bussilla koululle. Bussipysäkillä tapasimme espanjalaiset ja samaan bussiin nousivat myös italialaiset. Koululla oli tervetulotilaisuus kuorolauluineen, näytelmineen ja rehtorin puheineen, minkä jälkeen opettajat siirtyivät koordinaattori Francin johdolla luokkahuoneeseen, minne oli katettu slovenialaisia herkkuja, kahvia ja mehua. Oppilaille oli tällä aikaa slovenialaisten vetämiä ryhmäytysaktiviteetteja. Lounastettuamme koululla ja herkuteltuamme kanalla ja pastalla, keitolla, salaatilla, punajuurilla ja jälkiruualla aloitimme Actionbound-kierroksen kaupungilla. Oppilaat jaettiin ryhmiin muiden maiden oppilaiden kanssa ja opettajat olivat omissa ryhmissään.



Kiersimme Ljubljanan keskustan nähtävyyksiä. Näimme patsaita ja suihkulähteitä, otimme selfieitä, lauloimme ja haastattelimme turistia. Illalla lähdimme kauppakeskukseen syömään pizzaa ja pastaa sekä ostoksille. Saavuttuamme hotellin lähellä olevalle aukiolle jäimme hetkeksi kuuntelemaan rakennuksen seinään heijastettua sinfoniaesitystä Wienistä. 

Keskiviikko 23.10.

Keskiviikko oli retkipäivä. Bussilla matkustimme Predjaman linnalle, jota oppaan johdolla kiersimme. Linnalta jatkoimme Postojnan pari miljoonaa vuotta vanhaan luolaan, missä pääsimme junan kyytiin ja kiertämään jalan luolan valaistuja osia oppaan johdolla. Linna- ja luolareissun jälkeen koululla oli iltapalaa. Slovenialaiset esittelivät Social Stories -menetelmää ja espanjalaiset Equality in Education -menetelmää. Projektin aikana jokainen osallistuva maa esittelee vuorollaan oman menetelmänsä konfliktien ratkaisuun koulussa.



Torstai 24.10.

Torstaina oppilaat pääsivät aamupäivällä tutustumaan kahteen museoon, House of Illusions ja School Museum. Tällä välin opettajilla oli projektitapaaminen koululla muiden maiden koordinaattoreiden kanssa. 

Opettajien palattua keskustaan oppilaat lounastivat ja lähdimme kaikki yhdessä junakiertoajelulle. Nousimme ensin Ljubljanan linnalle ja katselimme Ljubljanan ylle avautuvia maisemia naköalatasanteelta. Tämän jälkeen poikkesimme Botanical Gardens -puutarha-alueella. Ajelun aikana näimme myös monia vaikuttavia rakennuksia. Kiertoajelun jälkeen herkuttelimme jäätelöllä palkitussa Cacao-kahvilassa. Illalla oli päätösillallinen diskoineen. Actionboundin voittajat julkistettiin ja palkittiin. Hyvästelimme muut ja vaihdoimme yhteystietoja. 


Perjantai 25.10.

Perjantaina aamupalan jälkeen teimme loput tuliaisostokset ja haimme tunnetusta Nobel Burek -ravintolasta lounaat. Lähdimme puolenpäivän jälkeen taksilla kohti lentokenttää. Pariisissa söimme iltapalaa ja kotona olimme lopulta kolmen aikaan aamuyöllä. Kotimatka Suomeen kesti kaikkiaan 14 tuntia.

Teksti: Nea 9.B

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

7.-luokkalaisten illanvietossa oli tunnelmaa

Pohjois-Hervannan koulutalon tukioppilaat järjestivät 9. syyskuuta seiskaluokkalaisille illanvieton. Ilta alkoi kuudelta, kun nuoriso tuli sisään maksettuaan kahden euron sisäänpääsymaksun. Kenkien ja vaatteiden riisumisen jälkeen tukioppilaat ohjasivat seiskaluokkalaiset yllätysradalle, jonka he kulkivat tukioppilaiden kannustamina ja tukemina.



Radan jälkeen seiskojen päästyä hengailemaan vapaasti puhe ja tunnelma tiivistyivät. Illan aikana oli kivoja leikkejä, joihin porukka tuli mukaan reippaalla asenteella sekä kuunneltiin hyvää Kiton johtamaa musiikkia. Kun oli aikaa tai alkoi tulla nälkä, tarjolla oli makeita munkkeja sekä pitsapaloja ja mehua, jotka kuuluivat sisäänpääsymaksuun.




Halutessaan illan aikana sai osallistua myös tietovisaan, jonka järjestäjinä olivat Vilja ja Tuukka. Ohjelmassa oli myös tanssikilpailut, ja moni osallistui myös hitaiden tanssimiseen.



Illanvietto loppui yhdeksän aikoihin. Kiitos kaikille osallistuneille, tukareille sekä mahtaville tukariohjaajille ja koulusosionomi Hennalle, joita ilman tämä ilta ei olisi onnistunut!

Teksti: Tuukka 9.C

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Pohen oma Talent-kilpailu

Pohjois-Hervannan yläkoulun ensimmäinen ikioma Talent-kilpailu järjestettiin 15. maaliskuuta perjantaina. Talent-kilpailuun osallistui 26 oppilasta, ja saimme nauttia kahdestatoista upeasta esityksestä. Kilpailussa nähtiinkin erinomaisia tanssi-, laulu- sekä musiikkiesityksiä. Kilpailu on aiemmin järjestetty Pohe-gaalan yhteydessä ja silloin tuomaristo on valinnut voittajan. Tänä vuonna kilpailu järjestettiinkin omana tapahtumana ja yleisö sai vaikuttaa osallistujien sijoituksiin kilpailussa puhelimitse. 



Kilpailussa suurin osa esityksistä oli tansseja. Kahdestatoista esityksestä seitsemän olivat tansseja. Kilpailussa nähdyt huikeat tanssiesitykset olivat
 
-Fake Love -tanssi, jonka esittivät Elma, Elmedina, Emina, Nina, Kenny, Danny ja Dat. 



-Du Du Du -tanssi, jonka esittivät Anastasia, Jenny ja Dina. 



-Boombayah-tanssi, jonka esittivät Sofiia ja Niina. 



-Lose My Mind -tanssi, jonka esitti Henni. 



-Work remix -tanssi, jonka esittivät Hanieh, Nuur ja Shamira. 



-Seitsemäsluokkalaisen Jessen esittämä tanssi. 


-Balaya-tanssi, jonka esitti Daisy. 

 
Vaikka suurin osa esiintyjistä tanssikin tapahtumassa, esityksiä oli myös muitakin. Juhlassa nähtiin viisi hienoa laulu- ja musiikkiesitystä, jotka olivat: 

- Nean pianolla soittama kappale Riwer Flows In You. 


- Jar Of Hearts, jonka lauloivat Dilara ja Marianne. 


- Rumpuesitys Deldiltä. 


- Laulu Bårikselle -musiikkiesityksen, jonka esittivät Emma, Kukka ja Salla.
 


-Dancing In The Wind, jonka lauloi Ayan. 

 
Perjantaina järjestetty Talent-kilpailu saatteli koulun oppilaat mukavasti viikonlopun viettoon. Kilpailussa esiintyneet rohkeat koulumme oppilaat saivat ansaitsemansa raikuvat aplodit esityksiensä jälkeen mahtavasti mukana olleelta yleisöltä. Talent Show:ssa vallinnut tunnelma oli lämminhenkinen ja täynnä hauskuutta, joten kaikille, niin esiintyjille kuin yleisöllekin, tuli kilpailusta hyvä mieli. 



Kilpailu toteutettiin mielestämme taas jälleen kerran hienosti. Äänestys ei sujunut kuitenkaan mutkitta, ja puhelimilla äänestäminen kaipaisi vielä parannusta. Puhelimilla äänestäminen oli kuitenkin hieno keksintö, ja pienellä parannuksella siitä saadaan vielä toimiva osa Talent-kilpailua. 
 

 
Haastattelimme Talent-kilpailun huikeaa voittajaa Deldiä: 
 
Miten päätit lähteä mukaan? 
-Lähdin mukaan luokanvalvojani (Helena Murtonen-Leppä) kannustamana. 
 
Harrastatko rumpujen soittamista? 
-En harrasta, mutta haluaisin harrastaa. Olen soittanut rumpuja koulussa ja kirkolla itsekseni jo kolme vuotta Youtuben avulla. Lisäksi eräs tuttu seurakunnalta on opettanut minua soittamaan. 
 
Miten päädyit esiintymiskappaleisiin? 
-Etsin Youtubesta erilaisia kappaleita ja valitsemani biisit kuulostivat hyviltä, joten valitsin ne. 
 
Pelottiko esiintyminen? 
-Joo, pelkäsin ja jännitin esiintymistä. Voitto tuntui minusta kuitenkin todella kivalta. 
 
Tykkäsitkö talentista ja järjestettiinkö se mielestäsi hyvin? 
-Joo tykkäsin talentista ja se järjestettiin hyvin. 
 
Kannustatko muita osallistumaan talenttiin? 
-Joo totta kai! Jos talent vielä järjestetään, niin aion ainakin itse osallistua.

Kuvat: Khue ja Saabriin
Teksti: Henna ja Elina